Uudet tuulet puhaltavat

Marko-pääkirjoituskuva

Minulla on ilo toivottaa sinut Suomen Poliisin Urheiluliiton (SPUL) uusille internet sivuillemme. Nämä sivut ovat tarkoitettu kaikkeen poliisiurheilutoimintaan lajista riippumatta. Kuten tiedämme, Poliisihallituksen uuden määräyksen mukaisesti (POL-2014-14769 Kuntoliikunta ja kilpaurheilu), kaikki kotimainen poliisiurheilu on nyt ns. samalla viivalla. Kaikki kotimainen poliisin kilpailutoiminta tapahtuu vapaa-ajalla ja omin kustannuksin. Olin itse SPUL:n edustajana mukana työryhmässä, joka valmisteli uutta määräystä annettujen ohjauksien mukaisesti. Totta kai olen äärimmäisen harmissani tästä muuttuneesta tilanteesta, mutta on katsottava eteenpäin ja rakennetaan yhteistä tulevaisuutta tehdyn päätöksen mukaisesti.

Myös SPUL:n pitää uudistua ja raikastua. Nämä uudet sivut ovat mm. yksi tätä muutosprosessia. Sivujen ylläpidosta vastaa Poliisiurheilulehden päätoimittaja, mutta sivujen sisällön tuottamiseen voit myös sinä osallistua. Haluamme, että nämä sivut ovat todellakin Sinetin ja muun viidakkorummun ohella käytettävissä kaikkeen kilpailutoimintaan, mikä liittyy meidän ammattikuntaan. Joten hyvät erilaisten kilpailujen järjestäjät. Ottakaa yhteyttä sivujen ylläpitäjään tai lähettäkää sähköpostia osoitteella poliisiurheilu@spul.fi

Vain yhteen hiileen puhaltamalla saamme kaikille poliisissa kilpailtaville lajeille näkyvyyttä ja sivustomme hyötykäyttöön. Olipa kyse kilpailukutsusta, tuloksista, kilpailujutuista, kuvista, videoista, yms. Kaikki materiaali otetaan ilolla vastaan. Olkaa siis aktiivisia tässä suhteessa.

Kansainvälinen kilpailutoiminta meillä jatkuu lähes entiseen tapaan. Jatkossakin menestyspotentiaalin omaavia urheilijoita ja joukkueita tullaan komentamaan Euroopan ja Pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin. Tästä kilpailijoiden rekrytoinnista ja konkreettisesta toiminnasta SPUL vastaa jatkossakin, joten SPUL asema tärkeä linkkinä Poliisihallituksen suuntaan jatkuu. Meillä on merkittävä rooli siinä, että ammattikuntamme huiput pääsevät näyttämään kykyjä ja taitojaan kollegoidensa seurassa. Lähetämme kansainvälisiin kilpailuihin urheilijoita kaikissa niissä USPE:n (Euroopan poliisiurheiluliitto) ja NPIF (Pohjoismainen poliisiurheiluliitto) alaisissa lajeissa, joissa katsomme meillä olevan menestyspotentiaalin omaavia urheilijoita. Joten vieraile toki www.uspe.org sivustolla tai katso tuoreimmat kilpailukalenterin tiedot näiltä sivuilta.

Hallituksen tehtäviä on myös jaettu ja tullaan jakamaan hiukan uudestaan. Varsinaisia lajipäälliköitä ei enää tarvita, vaan hallituksen edustajille jaetaan 1-2 lajia vastuulleen ja hän toimii ns. lajivastaavana jatkossa. On tärkeää, että näillä henkilöillä on hyvä tuki takanaan, jotta saamme organisoitua kansainvälisen toiminnan heti alusta lähtien hyvässä yhteisymmärryksessä Poliisihallituksen kanssa. Lajivastaavat tekevät ison taustatyön meidän kaikkien eteemme.

Tehdään näistä sivuista yhdessä hyvät ja aktiiviset. Kaikki kehitysideat ja -ajatukset otetaan ilolla vastaan. Ei poliisiurheilu ja sen kilpailutoiminta lopu maassamme. Aina on halukkaita tekijöitä ja osaajia. Aurinkoista kevättä ja kesän odotusta kaikille.

Marko Törmänen
puheenjohtaja